Browsing by Subject "kestävä kehitys"
Now showing items 1-20 of 152
-
(2012)Environmental issues have become an important part of today’s business. Some companies have made the decision to strive towards environmental friendliness of operation; others have decided to take a more reactive approach. Even though environmental issues have gotten much attention lately, the portion of green products out of total production is still very small. The purpose of this study is to find out using a single company case study if environmentalism adds value in the print business. From managerial perspective, the aim of the study is also to find out if the possible added value of environmentalism could be further enhanced. The main questions are: What are customers’ main selection criteria for making purchasing decisions? In what respect are customers’ purchasing decisions based on environmental values? Do customers feel that there is added value in environmentally friendly processes and materials? Data for the study is collected from thematic customer interviews, a newsletter survey and a literature review of previous research. Companies in the study include multinational, national and local ones. The study will use a mixed method approach with qualitative data from the interviews and quantitative data from the survey. By gathering data from two different sources with mainly qualitative and theory driven method of analysis, the reliability of the results is greater. Based on the results, environmental and sustainability issues are important issues for some customer companies in printing business, but not everyone wants to pay extra for environmental friendliness. Interestingly, there is clear evidence that also smaller companies are acknowledging the importance of environmental friendliness, so it is not only for large export-orineted companies. Some companies can be identified as proactively pursuing competitive advantages from sustainability and environmental friendliness. The results of the study are used to further develop the case company’s environmental marketing, for example by developing environmental management.
-
(2020)Maantieteellä on tärkeä rooli kestävän kehityksen opetuksessa. Ympäristö- ja kehityskysymysten opetuksen tulisi perustua yksilön vaikutusmahdollisuuksiin ja ajattelun taitojen kehittämiseen monimutkaisten ilmiöiden ymmärtämisessä, minkä vuoksi lukion maantieteen opetussuunnitelma ohjaa opetusta maantieteellisen kriittisen ajattelun syventämiseen sekä tiedon soveltamiseen. Osaamisen ja oppimisen arviointi on osa opetusta, jossa mitataan opiskelijoiden tasoa suhteessa lukion opetussuunnitelman asettamiin tavoitteisiin. Lukiossa suurin summatiivisen arvioinnin muoto ovat ylioppilaskokeet, joiden sähköistyessä mahdollisuudet korkeampia ajattelun taitoja mittaaviin koekysymyksiin ovat monipuolistuneet. Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää, minkälaisia ajattelun taidon tasoja maantieteen sähköisen ylioppilaskokeen kestävän kehityksen koekysymykset edellyttävät ja millaisia ajattelun taitoja koekysymyksien vastaukset edustavat. Tämän lisäksi tutkielmassa verrataan koekysymysten ja vastausten ajattelun taitoja ja niiden yhtenevyyttä sekä tarkastellaan sisällönanalyysin keinoin kokelaiden osaamista kestävän kehityksen teemoissa, jotka tässä tutkielmassa käsittelevät kahvia globaalina rahakasvina sekä hiekkaa ehtyvänä luonnonvarana. Tutkielmassa tutkitaan kahta koekysymystä ja niiden vastauksia syksyn 2018 ja kevään 2019 maantieteen sähköisistä ylioppilaskirjoituksista. Koekysymysten ajattelun taidot luokiteltiin Bloomin taksonomian avulla ja vastaukset (N=241) SOLO-taksonomiaa hyödyntäen. Vastausten luokittelussa painotettiin niiden johdonmukaisuutta, syy-seuraussuhteiden tarkastelua sekä maantieteellisen tiedon hallintaa. Lisäksi molempien koekysymysten vastauksista analysoitiin (N=140) sisällönanalyysin keinoin mitä kestävän kehityksen sisältöjä kokelaat osasivat. Koekysymykset edellyttivät laajasti erilaisia ajattelun taitoja ja korkeimmillaan osaamista soveltamisessa, analysoimisessa ja arvioinnissa. Koekysymykset edustivat kestävän kehityksen teemoja, joita opetussuunnitelmassa edellytetään. Kokelaan tuli osoittaa kykynsä johdonmukaisten ja eriteltyjen vastausten tuottamisessa maantieteellistä kieltä käyttäen. Vastausten ajattelun taidon tasot sijoittuivat molemmissa koekysymyksissä pääosin yksinkertaisiin ja monirakenteisiin SOLO-luokkiin. Vain harva vastauksista ylsi korkeimpia ajattelun taidon tasoja edustavaan luokkaan. Vastaukset olivat usein pinnallisesti tarkasteltuja, eikä käsiteltyihin teemoihin osattu syventyä, kun taas ansioituneimmat vastaukset etenivät loogisesti ja olivat helppolukuisia. Kestävän kehityksen osaaminen oli vastauksissa usein yksipuolista ja opiskelijat olivat pääosin tiedostaneet raaka-aineiden kestämättömän käytön olemassaolon, mutta tarkempaa analyysiä syistä ja ratkaisuista ei usein osattu antaa, Pääosin koekysymykset edellyttivät korkeampia ajattelun taitoja mitä vastaukset lopulta edustivat.
-
(2016)Objectives. Teachers' perceptions of sustainable development has been studied in the past and showed mediocre results. But primary school students' perceptions and experiences of sustainable development has been studied only marginally. The aim of this study was to identify the primary school students' perceptions and experiences of sustainable development. And additionally to provide insight to dimensions, differences and similarities of sustainable development in school and home activities. Methods. The study questionnaire was developed for this study. The research method used in this study was the mixed methods testing procedures. The quantitative research survey data was analyzed by statistical methods and the open questions questionnaire data was analyzed using content analysis method. The study is a comparative case study and was conducted in spring 2016 at two Espoo-based primary schools. A total of 53 students in fourth grade participated in this survey. An additional method that was used in this study was a questionnaire, completed by two research schools teachers in autumn 2016. Results and conclusions. The outcome revealed individual as well as school specific differences in the definition of sustainable development. Although that the students' definitions of sustainable development at school varied, the definition of sustainable development at home did not show any significant differences. The differences between both research schools can be explained by differences in school culture that impacts to adopted values and attitudes of students. From the students' responses it can be concluded that sustainable development is perceived to be normative, anthropocentric, ecocentric as well as influencing human activities and changing ways of thinking. In addition some of the students connected sustainable development with intangible values. A third of the students pointed out the global aspects of sustainable development and its impact throughout the world. The majority of the students had a perception of sustainable development and recognized sustainable development as necessity.
-
Arjen kestävä kehitys : Tutkimus vastuullisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta arjen ympäristöpuheessa (2013)Viime vuosina yhteiskuntapoliittisessa tutkimuksessa on voimistunut vaatimus siitä, että sosiaalipolitiikan ja ympäristöpolitiikan tulisi lähentyä toisiaan. On katsottu, että ihmisten hyvinvointia ja sen politiikkaa tulisi toteuttaa ekologisesti kestävissä rajoissa ja ettei sosiaalipolitiikka nykyisellään ota riittävästi huomioon tuotannon ja kulutuksen globaalia ekologista ulottuvuutta. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan arjen hyvinvointia ympäristönäkökulmasta. Tutkimusta taustoitetaan esittelemällä suomalaisen sosiaalipolitiikan lähtökohtia sekä ympäristöpolitiikan ja sen tutkimuksen lähtökohtia ja tarkastelemalla, mitä annettavaa näillä kahdella alueella voisi olla toisilleen. Tutkimuksen viitekehyksenä toimii Ilmo Massan ja Risto Haverisen (1998) suomalaiseen ympäristöpoliittiseen tutkimukseen tuoma käsite arkielämän ympäristöpolitiikka, jolla normatiivisesti tarkoitetaan ihmisten arkielämän ekologisesti kestäviä valintoja. Tutkimuksessa selvitetään, miten kestävä kehitys käsitetään arjessa ja minkälaista kritiikkiä kestävää kehitystä kohtaan esitetään. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan minkälaiset asiat edistävät ympäristövastuullista toimintaa ja toisaalta minkälaisia esteitä ympäristövastuulliselle toiminnalle on. Tutkimuksessa tarkastellaan myös, mitä annettavaa arjen tasolla, pienellä ympäristöpolitiikalla on makrotason suurelle ympäristöpolitiikalle. Tutkimusaineiston muodostaa kuusi Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunkien sekä Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskus Oy:n toteuttaman 4V-hankkeen parissa kerättyä ryhmähaastattelua. Haastatteluihin osallistui edellä mainituissa kaupungeissa vuokralla asuvia henkilöitä. Metodina tutkimuksessa käytetään diskurssianalyysia. Aineistoa tarkasteltiin aineistolähtöisesti, eli tutkimuksen aluksi pyrittiin selvittämään, minkälaisia diskursseja aineistosta on löydettävissä. Aineistosta nousikin esiin yllättävä diskurssi maahanmuuttajista asuinyhteisön jäseninä. Tämän diskurssin avulla tutkimuksessa tarkastellaan eriarvoistamisen ja oikeudenmukaisuuden kysymyksiä. Aineiston perusteella yksi suurimmista haasteista ekologisesti kestävämmälle yhteiskunnalle on kestävän kehityksen monitulkintaisuus ja sen monet määritelmät. Mitään yksiselitteistä määritelmää kestävästä kehityksestä ei ole saatu niin mikro- kuin makrotasollakaan ja näin ollen arjen tasolla ei ole lainkaan selvää, mitkä toimet edesauttaisivat kestävyyttä luonnon kannalta. Analyysissa osoitetaan, että pienen ympäristöpolitiikan toimijoilla on halua vaikuttaa suureen ympäristöpolitiikkaan. Johtopäätöksenä todetaan, että kestävä kehitys käsitteenä olisi hyödynnettävissä erityisesti, jos se sidottaisiin arkielämän ympäristöpolitiikkaan ja sitä kautta yksilön vastuuseen arjen käytännöissä. Tutkimuksessa osoitetaan, että arjen tasolla yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen ovat erittäin vahvoja hyvinvointia tukevia tekijöitä. Myös ympäristövastuullinen toiminta koetaan ainakin osittain merkitykselliseksi, ja tätä kautta myös hyvinvointia lisääväksi tekijäksi. Analyysissa osoitetaan, että keskeistä tulevaisuuden kannalta on se, kuinka makrotason politiikalla voitaisiin tukea laajempaa osallisuutta ja antaa tarvittavia resursseja osallistumiseen ja toimimiseen yhteiskunnassa ja pienemmissä yhteisöissä.
-
(2019)Everyday life of consumers revolves around housing, food and transport. Consumption related to these areas forms a burden to the atmosphere through direct or indirect energy consumption which causes climate warming GHG emissions. Climate change itself results in deepening global economic and humanitarian problems while the human populations constantly grows. In this quantitative study I researched the relationship between sociodemographic variables and residential location to attitudes towards climate change, possibilities of individual influence and political guidance of consumption. My target was to find perspectives on how to further sustainable consumption and the shift to ecological options. The empirical part drew on the 2016 European Social Survey’s Finnish material due to its comprehensiveness and the good quality. The data was analyzed using data processing program SPSS. Everyday life and sustainable consumption were studied using a practice theory approach. Everyday practices are routinized actions which are not actively given thought. Routines are formed to ease everyday life, but they stand as obstacles for change. These routines must be broken and there must be sufficient incentives for consumers to shift to new ways of executing practices. Consumption can be made more sustainable by changing its quality or quantity. Technological solutions offer more ecological options, but the level of consumption should be decreased as well. My analysis showed that education has a positive relationship with attitudes toward climate change, the probability to conserve energy, how one sees their own influence and responsibility as well as political guidance of consumption. Income had the same effect as education. Age and residential area had an opposite effect. With age grew skepticism and efforts to save energy dropped. Moving from large cities to the countryside the phenomenon was similar. Objection to political guidance was also strongest in the countryside. My observations showed that worriedness about climate change and perceived level of responsibility and possibilities of making change through one’s own actions increased the level of energy saving and the support for political guidance of consumption. Because consumption related to everyday practices is highly routinized breaking these routines is needed to enable change. This requires the understanding of one’s role as a consumer, supporting of the transition to more sustainable options of consumption and the guidance of market offerings through political decisions. In my opinion the role of education and young consumers in central in driving change.
-
(2012)In 1987, the United Nations concerned with global challenges to human development called for a new model of growth to be erected upon the notion of sustainable development. Today, twenty five years later, the world continues to be beset by these global challenges and a governance gap around this issue has become manifest. Overtime, the international community came to the realization that, first, tackling these challenges requires the collective action of a multiplicity of relevant actors. And second, that the private sector, with its resources, know-how, experience and jurisdiction, could have a pivotal role to play to this end. The problem with these assumptions was the scepticism generated by mainstream interpretations of corporate nature and rationality. Despite the potential for contribution, corporations as self-interested agents in the struggle for the maximization of individual advantage could not be expected to contribute to the promotion of sustainable development; let alone through collective action. And yet contemporary evidence shows, that this scepticism is unwarranted. For that reason, the main purpose of this descriptive study was to account for the existing cases of collective action, and identify by listening to corporate actors, what was the rationale that underpinned their decisions to engage in these forms of collective action. In doing so, the aim was to assess the current suitability of mainstream approaches to reflect reality. Because of that, special attention was devoted to the notion of corporate self-interest (the key concept used by mainstream approaches to nurture the egoistic interpretation of the corporate actor). In listening to corporate actors two related qualitative analyses were conducted. On the one hand, a set of archival material - corporate responsibility reports and codes of conduct - was approached through a story-line narrative technique the purpose of which was to set the contextual and notional framework for the content analysis of interview transcripts that was to follow. On the other hand, semi-structured elite interviews were conducted on corporate executives of four transnational corporations, all of which are leaders in their respective industries and have a record of collective action that contributes to sustainable development. These corporations were Novartis, UPM, Tetra-Pak and Nokia and the overall purpose of the analytical chapter has been learn from corporate actors themselves what drove them to engage in these forms of collective action. At first glance the results of the analyses revealed that the rationale behind corporate engagement, continued to be explained by reference to corporate self-interest; just as mainstream approaches suggested. However, the point of divergence between these two interpretations was to be found in the way corporate self-interest was defined. According to mainstream approaches, corporate self-interest was defined in terms of profit maximization. Conversely, the findings unveiled in this study highlight the necessity to separate interests (instrumental reasons) from corporate self-interest (teleological reasons). In line with that differentiation, self-interest is defined as long-term survival, and all other interests are interpreted as instrumental to it. These findings have encouraging implications on the relevance of mainstream approaches to represent. Insofar a reassessment of the notion of corporate self-interest is undertaken to account for teleological reasons as distinct from instrumental reasons, mainstream approaches would be able to provide a fairer account of contemporary circumstances than they do today. In the absence of such an update, not only do they run the risk of not being able to reflect reality and becoming irrelevant, but they would also run the risk of rendering themselves unsuitable to account for changes in behaviours and interests, ultimately, downplaying rather than strengthening the rationality of actors. All in all, if what unrevised mainstream standards provide us with is an account for corporate rational behaviour, then what this study contributes is the possibility of moving past scepticism and understanding the potential for corporate behaviour to be better than rational.
-
(2019)Abstract Strategic development in the forest sector has been slow and not until the 21st century stake-holder focus came as a part of the strategic development. New innovations are now having important role while renewing forest sector into bioeconomy. Corporate Social Responsibility (CSR)has traditionally been as a target for development in forest sector because of the high usage of natural resources, but from the 1990s it has gained more attention inspired by the global megatrends and now CSR can be seen as the base of the consept of bioeconomy. The study explored the citizen’s perception towards forest sector innovation efforts from the year 2000 and within the next 20 years. The results were drawn from an analysis of two data sets. Data one consisted of multivariate survey data based on 218 valid responses where current state of forest industry innovative-ness was disclosed by using 13 bioeconomy products and services. Data two consisted of qualitative managerial interviews where forest industry professionals’ opinions of forest in-dustry contributions to sustainable innovations through the lens of three-dimensional innova-tion model/pyramid. Additionally, the aim was to get some reflections from survey results. Concluding the results of this study, the public opinion of forest sector innovations seemed to focus on constructions related innovation efforts and biofuels. In addition, results showed that perceptions of material substitution with wood and reducing environmental impacts of industry were improved since year 2000. The image of future innovation targets of forest sector was quite wide and most heavily it was pointed towards wood building systems, con-struction materials, brand development and material substitution with wood. Statistically sig-nificant differences found between the “past” and “future” innovativeness inquire strengthen-ing of both industry R & D and functioning of innovation systems.
-
(2019)Abstract Strategic development in the forest sector has been slow and not until the 21st century stake-holder focus came as a part of the strategic development. New innovations are now having important role while renewing forest sector into bioeconomy. Corporate Social Responsibility (CSR)has traditionally been as a target for development in forest sector because of the high usage of natural resources, but from the 1990s it has gained more attention inspired by the global megatrends and now CSR can be seen as the base of the consept of bioeconomy. The study explored the citizen’s perception towards forest sector innovation efforts from the year 2000 and within the next 20 years. The results were drawn from an analysis of two data sets. Data one consisted of multivariate survey data based on 218 valid responses where current state of forest industry innovative-ness was disclosed by using 13 bioeconomy products and services. Data two consisted of qualitative managerial interviews where forest industry professionals’ opinions of forest in-dustry contributions to sustainable innovations through the lens of three-dimensional innova-tion model/pyramid. Additionally, the aim was to get some reflections from survey results. Concluding the results of this study, the public opinion of forest sector innovations seemed to focus on constructions related innovation efforts and biofuels. In addition, results showed that perceptions of material substitution with wood and reducing environmental impacts of industry were improved since year 2000. The image of future innovation targets of forest sector was quite wide and most heavily it was pointed towards wood building systems, con-struction materials, brand development and material substitution with wood. Statistically sig-nificant differences found between the “past” and “future” innovativeness inquire strengthen-ing of both industry R & D and functioning of innovation systems.
-
Corporate Social Responsibility in North Carolina´s Small and Medium-sized Forest Products Companies (2014)Corporate social responsibility and sustainability have become increasingly important in modern business practices. The purpose of this study was to examine the corporate social responsibility (CSR) and sustainability practices and perceptions of small and medium-sized forest products companies in North Carolina (NC). These companies have less than 500 employees and most of the forest products companies operating in NC fall into this category. Research was carried out in two parts: first by conducting a content analysis of 22 websites of NC companies and second by conducting twelve semi-structured in-depth interviews with different company representatives to gain a deeper understanding of the practices and perceptions. The most frequently mentioned aspect in the websites was sustainability (48.6%), followed by CSR (19.8%). Most often mentioned CSR practices from the websites were safety and promotion of responsible forestry. Interviews identified social aspects of CSR as the most important for respondents. This is interesting since, according to earlier research, the forest industry tends to emphasize environmental aspects. The main drivers for CSR and sustainability were the owners and, to some extent, customers. Other stakeholders were not identified as important drivers. Interviews revealed that the company size is not really a defining aspect on implementation of CSR and sustainability, but it is instead a company specific initiative. Identifying and describing these effective patterns and practices of CSR and sustainability could help other small businesses create competitive advantages in forest products marketing. These practices can then be used as building blocks for sustainable and responsible business strategy.
-
(2021)Ilmastokriisin torjuminen ja kestävä kehitys ovat nousseet viime vuosien aikana ilmastoaktivistien puheesta valtioiden, yritysmaailman ja yhteiskunnallisten toimijoiden tulevaisuusstrategioiden keskiöön. Keskustelussa nykyisen talousmallin kyvyttömyydestä luoda edellytyksiä hyvälle tulevaisuudelle esitetään ratkaisuksi usein kiertotaloutta. Kiertotalous on kestävä vaihtoehto lineaariselle talousmallille ja tärkeässä osassa yllä mainituissa suunnitelmissa. Samalla ympäristötietoisuus ja kiinnostus kestäviä ratkaisuja kohtaan ovat yleistyneet myös kansalaisten parissa. Tässä pro gradu -tutkielmassa kestävyysteemojen valtavirtaistumista tarkastellaan viestinnän näkökulmasta. Tutkielma perehtyy siihen, miten kiertotalousyritysten asiantuntijat kehystävät kiertotalouden viestintää ja mikä kiertotalouden viestinnän kehysten suhde on kestävän viestinnän teorioihin. Kiertotalouden viestintä on aiheena ajankohtainen, mutta niukasti tutkittu. Myös kestävän viestinnän teorian pohjalta tehtyjä empiirisiä tutkimuksia on vähän. Tutkielmassa on pyritty osaltaan täydentämään näitä puutteita. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu viestinnän ja markkinoinnin tutkimuksen kestävän viestinnän teorioiden pohjalta. Kestävä viestintä on tutkimuksen mukaan viestintää, jolla pyritään edistämään kestävää kehitystä ja luomaan yhteiskunnallista muutosta. Tärkeimpiä lähteitä ovat Leuphanan yliopiston ympäristö- ja kestävän viestinnän instituutin tutkijat sekä William Kilbourne ja Pierre McDonagh. Tutkimuksessa todetaan, että luonnon itseisarvoa korostava eli ekosentrinen kestävä viestintä haastaa länsimaissa hallitsevan yhteiskunnallisen paradigman, joka pyrkii jatkuvaan talouskasvuun luonnon kustannuksella. Tästä syystä kestävän viestinnän toteutumista pidetään epätodennäköisenä. Kestävän viestinnän teoria saa tutkielman teoreettisessa viitekehyksessä parikseen kiertotalouden käsitteen, johon liittyy ajatus luonnonvarojen ja talouskasvun irtikytkennästä. Tutkimusaineisto koostuu kuuden suomalaisen kiertotalousyrityksen viestinnän parissa työskentelevän henkilön teemahaastatteluin toteutetuista haastatteluista. Yritykset valittiin yhtä lukuun ottamatta Sitran Kiertotalouden kiinnostavimmat -listauksesta ja ne edustavat erilaisia kiertotalouden liiketoimintamalleja. Teoriaohjaavassa aineiston kehysanalyysissa käytettiin Anna-Maija Puroilan puheen kehysanalyysia, jonka avulla puheesta tunnistettiin yhteisiä perspektiivejä ja kielellisiä kuvauksia. Aineiston analyysissa kiertotalousyritysten asiantuntijoiden puhe jakautui neljään kehykseen, jotka ovat muutoksen, vaikuttamisen, tasapainoilun ja ymmärrettäväksi tekemisen kehykset. Kehyksissä muodostuu kuva ajan hermolla toimivista kiertotalousyrityksistä, jotka haluavat tuottavan liiketoiminnan ohella olla luomassa kestävää muutosta. Tärkeä löydös oli kiertotalouden viestinnässä nähtävät haasteet, jotka liitettiin kuluttajille suunnattuun kiertotalouden ja kestävän kehityksen teemojen viestintään. Yhteiskunnallisten tahojen puolestaan koettiin olevan hyvin perillä kiertotalouden ja kestävän kehityksen aiheista ja niiden merkityksestä. Tutkielman tärkein anti on sen tarjoama uusi tieto sekä kiertotalouden viestintää että kestävää viestintää koskien. Analyysi osoittaa, että kun kestävää kehitystä tavoitellaan kiertotalouden keinoin, on haasteena hallitsevan yhteiskunnallisen paradigman sijaan ruohonjuuritaso: kansalaisten asenteet, ennakkoluulot ja tiedon puute. Tutkielman tulokset viittaavat näin ollen siihen, että kestävä kehitys on länsimaissa noussut talouskasvun vierelle osaksi paradigmaa ylläpitävien yhteiskunnallisten toimijoiden intressejä. Kestävän viestinnän teorian kannalta olennainen johtopäätös on se, että kiertotalous mahdollistaa kestävää kehitystä edistävän viestinnän tavalla, joka ei ole ollut kestävän viestinnän teorioiden näkökulmasta aiemmin mahdollista.
-
(2021)Ilmastokriisin torjuminen ja kestävä kehitys ovat nousseet viime vuosien aikana ilmastoaktivistien puheesta valtioiden, yritysmaailman ja yhteiskunnallisten toimijoiden tulevaisuusstrategioiden keskiöön. Keskustelussa nykyisen talousmallin kyvyttömyydestä luoda edellytyksiä hyvälle tulevaisuudelle esitetään ratkaisuksi usein kiertotaloutta. Kiertotalous on kestävä vaihtoehto lineaariselle talousmallille ja tärkeässä osassa yllä mainituissa suunnitelmissa. Samalla ympäristötietoisuus ja kiinnostus kestäviä ratkaisuja kohtaan ovat yleistyneet myös kansalaisten parissa. Tässä pro gradu -tutkielmassa kestävyysteemojen valtavirtaistumista tarkastellaan viestinnän näkökulmasta. Tutkielma perehtyy siihen, miten kiertotalousyritysten asiantuntijat kehystävät kiertotalouden viestintää ja mikä kiertotalouden viestinnän kehysten suhde on kestävän viestinnän teorioihin. Kiertotalouden viestintä on aiheena ajankohtainen, mutta niukasti tutkittu. Myös kestävän viestinnän teorian pohjalta tehtyjä empiirisiä tutkimuksia on vähän. Tutkielmassa on pyritty osaltaan täydentämään näitä puutteita. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu viestinnän ja markkinoinnin tutkimuksen kestävän viestinnän teorioiden pohjalta. Kestävä viestintä on tutkimuksen mukaan viestintää, jolla pyritään edistämään kestävää kehitystä ja luomaan yhteiskunnallista muutosta. Tärkeimpiä lähteitä ovat Leuphanan yliopiston ympäristö- ja kestävän viestinnän instituutin tutkijat sekä William Kilbourne ja Pierre McDonagh. Tutkimuksessa todetaan, että luonnon itseisarvoa korostava eli ekosentrinen kestävä viestintä haastaa länsimaissa hallitsevan yhteiskunnallisen paradigman, joka pyrkii jatkuvaan talouskasvuun luonnon kustannuksella. Tästä syystä kestävän viestinnän toteutumista pidetään epätodennäköisenä. Kestävän viestinnän teoria saa tutkielman teoreettisessa viitekehyksessä parikseen kiertotalouden käsitteen, johon liittyy ajatus luonnonvarojen ja talouskasvun irtikytkennästä. Tutkimusaineisto koostuu kuuden suomalaisen kiertotalousyrityksen viestinnän parissa työskentelevän henkilön teemahaastatteluin toteutetuista haastatteluista. Yritykset valittiin yhtä lukuun ottamatta Sitran Kiertotalouden kiinnostavimmat -listauksesta ja ne edustavat erilaisia kiertotalouden liiketoimintamalleja. Teoriaohjaavassa aineiston kehysanalyysissa käytettiin Anna-Maija Puroilan puheen kehysanalyysia, jonka avulla puheesta tunnistettiin yhteisiä perspektiivejä ja kielellisiä kuvauksia. Aineiston analyysissa kiertotalousyritysten asiantuntijoiden puhe jakautui neljään kehykseen, jotka ovat muutoksen, vaikuttamisen, tasapainoilun ja ymmärrettäväksi tekemisen kehykset. Kehyksissä muodostuu kuva ajan hermolla toimivista kiertotalousyrityksistä, jotka haluavat tuottavan liiketoiminnan ohella olla luomassa kestävää muutosta. Tärkeä löydös oli kiertotalouden viestinnässä nähtävät haasteet, jotka liitettiin kuluttajille suunnattuun kiertotalouden ja kestävän kehityksen teemojen viestintään. Yhteiskunnallisten tahojen puolestaan koettiin olevan hyvin perillä kiertotalouden ja kestävän kehityksen aiheista ja niiden merkityksestä. Tutkielman tärkein anti on sen tarjoama uusi tieto sekä kiertotalouden viestintää että kestävää viestintää koskien. Analyysi osoittaa, että kun kestävää kehitystä tavoitellaan kiertotalouden keinoin, on haasteena hallitsevan yhteiskunnallisen paradigman sijaan ruohonjuuritaso: kansalaisten asenteet, ennakkoluulot ja tiedon puute. Tutkielman tulokset viittaavat näin ollen siihen, että kestävä kehitys on länsimaissa noussut talouskasvun vierelle osaksi paradigmaa ylläpitävien yhteiskunnallisten toimijoiden intressejä. Kestävän viestinnän teorian kannalta olennainen johtopäätös on se, että kiertotalous mahdollistaa kestävää kehitystä edistävän viestinnän tavalla, joka ei ole ollut kestävän viestinnän teorioiden näkökulmasta aiemmin mahdollista.
-
(2018)Yhä useampi ihminen etsii muutosta elämäntapaansa nykypäivän ympäristöongelmien ja kestävän kehityksen ajankohtaisuuden vuoksi ja jotkut haluavat jopa aktiivisesti vaikuttaa yhteiskuntaan. Ekokylät toimivat yhtenä mahdollisuutena elämäntavan muutokseen. Pro gradu -tutkielmani on kansatieteellinen tutkimus, jossa tarkastelen ekokylissä asuvien ja ekokylässä asumisesta kiinnostuneiden kokemusta ekokylän vaikutusmahdollisuuksista ja omasta vaikuttamisestaan. Teoriapohjana käytän aktiivisen kansalaisuuden käsitettä. Tutkimukseni voi kokea kuuluvan yhteiskuntaetnologian piiriin, sillä siinä käsitellyt asiat ovat yhteiskunnallisesti ajankohtaisia ja ruohonjuuritasolta vaikuttavia. Aineisto on kerätty kirjoituskutsun ja haastatteluiden avulla. Vastaajia on yhteensä 7, joista 5 ovat ekokylissä asuvia ja 2 ekokylistä kiinnostuneita henkilöitä. Aineiston analyysiosuudessa käsitellään vastaajien kokemusta ekokylästä yhteiskunnallisena vaikuttajana ja sitä, minkälaisia vaikutusmahdollisuuksia ekokylä tarjoaa asukkailleen. Tarkastelun alla ovat myös muut vaikuttamisen keinot, vaikuttamattomuus sekä vaikuttamisen ja henkisen hyvinvoinnin suhde. Aineiston analyysimetodina toimivat teema-analyysi ja lähiluku. Tutkimuksen perusteella vastaajat kokevat, että ekokylä vaikuttaa toimimalla ekologisen elämäntavan esimerkkinä, oppimisympäristönä ja neuvonantajana yhteiskunnalle. Ekokylän ajatellaan myös omaavan mahdollisuuksia tulevaisuuden kehitykselle ja ekologisen muotivirtauksen edistämiselle. Lisäksi sen voidaan kokea vaikuttavan yksilöiden valintoihin. Kaikki vastaajat eivät kuitenkaan koe ekokylän merkitystä tärkeäksi, ja sen merkitys voidaan nähdä myös kokeiluna ja tietylle ihmisryhmälle sopivana elämäntavan toteuttamisen paikkana, jonka ideologia ei välttämättä voi kohota yhteiskunnan tasolle. Asukkailleen ekokylä tarjoaa vaikutusmahdollisuuksia ekologisen elämäntavan helpottajana ja uusien kokemusten kartuttajana. Yhteisössä voimaannutaan, kun eletään samankaltaisen arvomaailman omaavien ihmisten kanssa, jotka tukevat toisiaan, jakavat resursseja ja tieto-taitoa sekä vievät yhdessä arvojaan eteenpäin kylän ulkopuolelle. Vaikuttamisen voidaan kokea olevan helpompaa yhteisönä kuin yksilönä. Joillekin ekokylä on myös paikka, missä yksilö tulee nähdyksi ja kuulluksi paremmin kuin yhteiskunnan tasolla. Oman elämäntavan lisäksi vastaajat harjoittavat yhteiskunnallista vaikuttamista vapaaehtoistyön, poliittisen osallistumisen, lahjoittamisen, muiden kanssa keskustelemisen, ekokylän perustamisen, sosiaalisen median käytön ja seuraaviin sukupolviin vaikuttamisen kautta. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ei kuitenkaan ole kaikille yhtä tärkeää ja jotkut vastaajat haluavat vain keskittyä omaan elämäänsä ja mahdollisesti vaikuttaa maailmaan pienten arkisten toimintojensa ja valintojensa kautta. Vaikuttamisen esteeksi voidaan kokea yhteiskunnan valta-asetelmat, jotka rajoittavat aktiivista kansalaisuutta. Yhteiskunnallista vaikuttamista ei haluta tehdä myöskään oman mielenterveyden kustannuksella, vaan halutaan vaikuttaa ja pohtia yhteiskunnallisia asioita siinä määrin, että voidaan henkisesti hyvin. Omatunto, ahdistus ja toivo ovat vaikuttavia tunteita ympäristöeettisessä pohdinnassa ja vaikuttamisen synnyssä sekä muutoksen teossa.
-
(2022)Sopimuksen toteaminen kohtuuttomaksi on vakiintuneesti edellyttänyt sen kohtuuttomuutta nimenomaisesti sopimusosapuolten välisessä suhteessa. OikTL 36 § on joustavana yleislausekkeena kuitenkin kirjoitettu muotoon, jossa sopimuksen kohtuuttomuutta arvioitaessa huomioon otettavia seikkoja ei ole luoteltu tyhjentävästi. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa on säännöksen mukaan otettava huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema, oikeustointa tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat. Voitaisiinko sopimuksen kohtuuttomuus mieltää myös kohtuuttomuutena ympäristölle? Tutkimuksen tarkoituksena on pohtia teoreettisia rajoitteita ja mahdollisuuksia tällaiselle käsitystavalle. OikTL 36 §:n mahdollisuuksia toteuttaa myös niin sanotusti ekologista kohtuullisuutta arvioidaan tutkimuksessa etenkin sopimusoikeuden yleisiin oppeihin peilaten. Yleisiä oppeja tarvitaan usein niin sanotusti vaikeasti tapauksissa, jollaiseksi voi oletettavasti lukea myös ilmastokriisistä aiheutuviin ongelmiin vastaamisen. Monet sopimusoikeuden keskeiset yleiset opit kuitenkin asettavat haasteita vastuullisuusdiskurssin sisällyttämiselle kiinteäksi osaksi sopimusoikeutta. Sopimusoikeuden tahtoa korostava lähtökohta ja lainsäädännön dispositiivisuus tekevät haastavaksi aidosti velvoittavampien elementtien liittämisen sopimusoikeuden osaksi. Sopimukseen ei ole mieltä puuttua, mikäli se ensinnäkään ei ole pakottavan lainsäädännön vastainen ja toisekseen vastaa myös osapuolten tahtoa, olipa tahdonilmaisuissa otettu huomioon sopimuksesta ympäristölle aiheutuvat seuraukset tai ei. Myös sovittelusäännökseen vetoaminen on jätetty osapuolten tahdon varaan. Tässä voisi auttaa esimerkiksi säännöksen mieltäminen julkisoikeudelliseksi instrumentiksi, joskin silloin ajaudutaan kauemmas tutkimuksen tarkastelukulmasta de lege lata. Lisäksi vallitsevassa sopimusmallissa kohtuus ei ole johtava oikeusperiaate, vaan poikkeus. Kestävänä ei lopulta voine pitää järjestelmää, jossa ekologisten näkökohtien huomioon ottaminen miellettäisiin lähinnä poikkeuksena. Tahto- ja luottamusmallia enemmän tilaa tällaisen tulkinnan tekemiselle voidaankin löytää esimerkiksi yhteisöllisen käytännön mallista, jossa kohtuusperiaatteen painoarvon nostamisen lisäksi irrottaudutaan osapuolten tahdosta ensisijaisena sopimuksen sisältöä ja sen oikeudenmukaisuutta määrittävänä tekijänä. Myös vastuu sopimusoikeudellisista toimista tulisi käsittää laajempana kuin vain toiseen sopimusosapuoleen kohdistuvana vastuuna, mikä muodostuu haasteeksi OikTL 36 §:n kontekstissa. Tahtoa korostavasta lähtökohdasta ja osapuoliin itseensä keskittyvästä kohtuusharkinnasta olisikin otettava huomattavaa etäisyyttä, jotta varallisuusoikeus voitaisiin todella muovata uusintamisen oikeudeksi. Toisaalta OIkTL 36 §:n säätämisen taustalla vaikuttaneet arvot, kuten pyrkimys sisällölliseen oikeudenmukaiseen ja kaikkien osapuolten kannalta kohtuulliseen sopimukseen, voidaan liittää myös tämän tutkimuksen kontekstiin, kunhan kohtuusarvioinnissa irrottaudutaan vain osapuoliin itseensä keskittyvästä tarkastelusta. Lisäksi sovitteluinstituution taustalta on löydettävissä yleisempiä, yhteiskunnallisia intressejä. Kun ottaa huomioon, kuinka sopimusoikeutta on ollut ominaista kehittää nimenomaan periaatteiden kautta, voi myös pohtia mahdollisuuksia toteuttaa ekologista kohtuutta ensisijaisesti sopimusoikeudellisena periaatteena. Tällöin säännös voitaisiin myös selkeämmin mieltää pyrkimykseksi ennakoiviin, ja siten vahvan kestävyyden mukaisiin, ympäristötoimiin siinä missä sovittelussa on aina kyse jälkikäteisestä puuttumisesta sitovaan sopimukseen. OikTL 36 §:n soveltamisalan laajentuminen ja yleisesti sopimusoikeudessa ilmennyt materialisoitumiskehitys voivat myös luontevasti viedä suuntaan, jossa ollakseen kokonaisuudessaan kohtuullisia, on sopimusten täytettävä myös ekologisen kohtuullisuuden kriteerit. Kokoavasti voi todeta, että mikäli ekologisia arvoja haluttaisiin jäsentää sopimusoikeuteen kohtuusperiaatteen kautta, olisi tehokkuuden kannalta tärkeää mieltää se keskeisemmäksi osaksi sopimusoikeudellista järjestelmää, mahdollisesti jopa nostettava yhteisöllisen käytännön mallin mukaisesti prima facie -asemaan oikeudenalan sisällä. Jotta periaatteesta voisi olla myös käytännön sopimustoiminnassa konkretisoituvaa hyötyä, tulisi se mieltää esimerkiksi lojaliteettiperiaatteen kaltaiseksi, sopimustoiminnan sujuvan toiminnan kannalta välttämättömäksi, periaatteeksi, joka aktiivisesti huomioitaisiin sopimustoiminnassa. Toisaalta tutkimuksessa on todettu myös realiteetit sen suhteen, ettei sopimusoikeutta ole pidetty ensisijaisesti kestävyyttä toteuttavana oikeudenalana. Ilman suurempia sopimusoikeudelliseen järjestelmään kohdistuvia muita muutoksia, muodostuisi ekologinen kohtuus ennemmin jonkinlaiseksi minimisuojaksi kuin aktiivisesti ympäristön oikeuksia toteuttavaksi instrumentiksi. Kyse olisi pikemminkin eri intressien yhteensovittamisesta kohtuusperiaatteen avulla. Kun tällaista kehitystä OikTL 36 §:n osalta ei kuitenkaan liene lähitulevaisuudessa odotettavissa, tulisi kestävä kehitys jo nyt selkeämmin mieltää myös sopimusoikeudelliseksi periaatteeksi. Toisaalta kehittyvä yritysvastuulainsäädäntö voi myös tuoda vauhtia sopimusoikeuden yleisten oppien tarkasteluun.
-
(2022)Sopimuksen toteaminen kohtuuttomaksi on vakiintuneesti edellyttänyt sen kohtuuttomuutta nimenomaisesti sopimusosapuolten välisessä suhteessa. OikTL 36 § on joustavana yleislausekkeena kuitenkin kirjoitettu muotoon, jossa sopimuksen kohtuuttomuutta arvioitaessa huomioon otettavia seikkoja ei ole luoteltu tyhjentävästi. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa on säännöksen mukaan otettava huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema, oikeustointa tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat. Voitaisiinko sopimuksen kohtuuttomuus mieltää myös kohtuuttomuutena ympäristölle? Tutkimuksen tarkoituksena on pohtia teoreettisia rajoitteita ja mahdollisuuksia tällaiselle käsitystavalle. OikTL 36 §:n mahdollisuuksia toteuttaa myös niin sanotusti ekologista kohtuullisuutta arvioidaan tutkimuksessa etenkin sopimusoikeuden yleisiin oppeihin peilaten. Yleisiä oppeja tarvitaan usein niin sanotusti vaikeasti tapauksissa, jollaiseksi voi oletettavasti lukea myös ilmastokriisistä aiheutuviin ongelmiin vastaamisen. Monet sopimusoikeuden keskeiset yleiset opit kuitenkin asettavat haasteita vastuullisuusdiskurssin sisällyttämiselle kiinteäksi osaksi sopimusoikeutta. Sopimusoikeuden tahtoa korostava lähtökohta ja lainsäädännön dispositiivisuus tekevät haastavaksi aidosti velvoittavampien elementtien liittämisen sopimusoikeuden osaksi. Sopimukseen ei ole mieltä puuttua, mikäli se ensinnäkään ei ole pakottavan lainsäädännön vastainen ja toisekseen vastaa myös osapuolten tahtoa, olipa tahdonilmaisuissa otettu huomioon sopimuksesta ympäristölle aiheutuvat seuraukset tai ei. Myös sovittelusäännökseen vetoaminen on jätetty osapuolten tahdon varaan. Tässä voisi auttaa esimerkiksi säännöksen mieltäminen julkisoikeudelliseksi instrumentiksi, joskin silloin ajaudutaan kauemmas tutkimuksen tarkastelukulmasta de lege lata. Lisäksi vallitsevassa sopimusmallissa kohtuus ei ole johtava oikeusperiaate, vaan poikkeus. Kestävänä ei lopulta voine pitää järjestelmää, jossa ekologisten näkökohtien huomioon ottaminen miellettäisiin lähinnä poikkeuksena. Tahto- ja luottamusmallia enemmän tilaa tällaisen tulkinnan tekemiselle voidaankin löytää esimerkiksi yhteisöllisen käytännön mallista, jossa kohtuusperiaatteen painoarvon nostamisen lisäksi irrottaudutaan osapuolten tahdosta ensisijaisena sopimuksen sisältöä ja sen oikeudenmukaisuutta määrittävänä tekijänä. Myös vastuu sopimusoikeudellisista toimista tulisi käsittää laajempana kuin vain toiseen sopimusosapuoleen kohdistuvana vastuuna, mikä muodostuu haasteeksi OikTL 36 §:n kontekstissa. Tahtoa korostavasta lähtökohdasta ja osapuoliin itseensä keskittyvästä kohtuusharkinnasta olisikin otettava huomattavaa etäisyyttä, jotta varallisuusoikeus voitaisiin todella muovata uusintamisen oikeudeksi. Toisaalta OIkTL 36 §:n säätämisen taustalla vaikuttaneet arvot, kuten pyrkimys sisällölliseen oikeudenmukaiseen ja kaikkien osapuolten kannalta kohtuulliseen sopimukseen, voidaan liittää myös tämän tutkimuksen kontekstiin, kunhan kohtuusarvioinnissa irrottaudutaan vain osapuoliin itseensä keskittyvästä tarkastelusta. Lisäksi sovitteluinstituution taustalta on löydettävissä yleisempiä, yhteiskunnallisia intressejä. Kun ottaa huomioon, kuinka sopimusoikeutta on ollut ominaista kehittää nimenomaan periaatteiden kautta, voi myös pohtia mahdollisuuksia toteuttaa ekologista kohtuutta ensisijaisesti sopimusoikeudellisena periaatteena. Tällöin säännös voitaisiin myös selkeämmin mieltää pyrkimykseksi ennakoiviin, ja siten vahvan kestävyyden mukaisiin, ympäristötoimiin siinä missä sovittelussa on aina kyse jälkikäteisestä puuttumisesta sitovaan sopimukseen. OikTL 36 §:n soveltamisalan laajentuminen ja yleisesti sopimusoikeudessa ilmennyt materialisoitumiskehitys voivat myös luontevasti viedä suuntaan, jossa ollakseen kokonaisuudessaan kohtuullisia, on sopimusten täytettävä myös ekologisen kohtuullisuuden kriteerit. Kokoavasti voi todeta, että mikäli ekologisia arvoja haluttaisiin jäsentää sopimusoikeuteen kohtuusperiaatteen kautta, olisi tehokkuuden kannalta tärkeää mieltää se keskeisemmäksi osaksi sopimusoikeudellista järjestelmää, mahdollisesti jopa nostettava yhteisöllisen käytännön mallin mukaisesti prima facie -asemaan oikeudenalan sisällä. Jotta periaatteesta voisi olla myös käytännön sopimustoiminnassa konkretisoituvaa hyötyä, tulisi se mieltää esimerkiksi lojaliteettiperiaatteen kaltaiseksi, sopimustoiminnan sujuvan toiminnan kannalta välttämättömäksi, periaatteeksi, joka aktiivisesti huomioitaisiin sopimustoiminnassa. Toisaalta tutkimuksessa on todettu myös realiteetit sen suhteen, ettei sopimusoikeutta ole pidetty ensisijaisesti kestävyyttä toteuttavana oikeudenalana. Ilman suurempia sopimusoikeudelliseen järjestelmään kohdistuvia muita muutoksia, muodostuisi ekologinen kohtuus ennemmin jonkinlaiseksi minimisuojaksi kuin aktiivisesti ympäristön oikeuksia toteuttavaksi instrumentiksi. Kyse olisi pikemminkin eri intressien yhteensovittamisesta kohtuusperiaatteen avulla. Kun tällaista kehitystä OikTL 36 §:n osalta ei kuitenkaan liene lähitulevaisuudessa odotettavissa, tulisi kestävä kehitys jo nyt selkeämmin mieltää myös sopimusoikeudelliseksi periaatteeksi. Toisaalta kehittyvä yritysvastuulainsäädäntö voi myös tuoda vauhtia sopimusoikeuden yleisten oppien tarkasteluun.
-
(2003)The aim of the study was to find out, how the craftsmen of textile of the archipelago reach for ecological sustainability. In addition, what does the ecological orientation mean for the craftsman and how to understand ecological handicrafts. Both the product and the creator serve as a narrator. To answer these questions interviews were made with nine craftsmen who live in the Archipelago. The interviews were analysed with content analysis method. The research report proceeds in a dialogue between theory and the analysis. The relationship between the sustainable development and the handicrafts of archipelago was observed as the theoretical basis of the research. By investing in cultural, social, financial and industrial sustainability the fundamental aim of ecological sustainability is possible to attain. Values, skills and knowledge of a craftsman have an influence on the various sectors of the development. The operational environment of the craftsmen is the archipelago, its nature and the culture created by man. One objective was to work out, how the archipelago and its notion played a part in their way of working and telling about their products. Ecology in the handicrafts of the archipelago appeared in various ways. Cultural and social sustainability materialized better than economical and industrial sustainability. Education seemed to be the best way to get intermediate goals on the way to the sustainable development. Handicrafts was seen as a part of the culture of archipelago and the networks in a sparsely populated area is experienced as an important thing. The ecological acting is commonly connected to the material of handicraft and its methods of production. Values take shape, when the craftsman talked about his family and told his story about growing into the craftsmanship. Striving for ecological sustainability in handicrafts aroused also mixed feelings. Craftsmanship is lifeblood on the market, which is ruled by the global market economy. Does it mean that striving for ecological sustainability is an attempt to reach for truth?
-
(2020)Tutkielmassa tarkastellaan sosiaalityön koulutuksen ja ympäristöasioiden suhdetta. Lisääntyneiden globaalien ympäristöongelmien takia myös sosiaalityölle on tullut painetta huomioida ympäristökysymykset alalla. Sosiaalityön koulutuksessa asiaan ei ole juurikaan kiinnitetty tähän mennessä huomiota, vaikka koulutus on selkeä paikka vaikuttaa tulevien ammattilaisten asenne- ja arvomaailmaan esimerkiksi kestävän kehityksen edistämiseksi. Ilman koulutuksen muuttamista arvojen muuttaminen käytännön työssä on vaikeaa. Asiaa on käsitelty teoreettisesti ekososiaalisen transformaation käsitteen alla. Käsitteellä viitataan siihen, että pelkkä ympäristökysymysten lisääminen kursseille tai opetussuunnitelmaan ei riitä muuttamaan vallitsevia käytäntöjä riittävästi, vaan asenteiden ja arvojen muuttaminen vaatii syvemmälle menevää transformatiivista oppimista. Ekososiaalisuus viittaa paradigman muutokseen sen osalta, että ihminen aletaan nähdä osana luontoa ja maapallo holistisena kokonaisuutena. Tutkielma nivoutuu osaksi rakenteellisen sosiaalityön teoriaperinnettä, liittyen etenkin kriittiseen teoriaperinteeseen dekolonisaation ja paikallislähtöisen tiedon teorioiden kautta. Tutkielmassa tutkitaan ekososiaalisen sosiaalityön ja sivistyksen viitekehysten kautta, miten ympäristönäkökulmaa on käsitelty aiemmassa sosiaalityön koulutukseen liittyvässä tutkimuksessa ja miten aineistossa on käsitelty ympäristöaiheiden lisäämistä tai ekososiaalista transformaatiota sosiaalityön koulutuksessa. Tutkimuksen menetelmänä on käytetty scoping-katsausta, jonka avulla on voitu arvioida ajankohtaisesta aiheesta tehdyn tutkimuksen laajuutta, sisältöä ja mahdollisia tutkimuksellisia aukkoja. Tutkimusaineisto on haettu vuodesta 2010 eteenpäin julkaistuista tieteellisistä artikkeleista, aineistoon valikoitui lopulta 18 artikkelia. Aineisto on analysoitu aineistolähtöisen temaattisen analyysin avulla. Sosiaalityön ja ympäristöasioiden välisestä aineiston analyysista nousi kolme teemaa: eri näkökulmat ympäristöön sosiaalityössä, ympäristöoikeudenmukaisuus sekä sosiaalityön modernistinen perusta ja holismi. Sosiaalityön ja koulutuksen osalta aineistosta erottuivat institutionaaliset muutokset yliopistojen toimintaan ja pedagogiset sisällöt. Pedagogisten sisältöjen osalta puolestaan nousi esille jako integratiivisiin menetelmiin (sisällön lisääminen jo olemassa oleviin kursseihin) ja transformatiivisiin menetelmiin (koko opetussuunnitelman muuttaminen ekososiaalisen näkökulman mukaisesti). Lisäksi aineistosta kerättiin käytännön esimerkkejä eri menetelmistä opettaa ympäristönäkökulmaa sosiaalityössä. Aineiston perusteella sosiaalityön haaste ympäristöasioiden huomioimiseksi alan koulutuksessa on sosiaalityön vahva modernistinen arvopohja (esim. luonnon ja ihmisen erottaminen toisistaan, individualismi, kapitalismi, usko jatkuvan kasvun talousmalliin ja teknologisiin ratkaisuihin). Aineiston perusteella modernismia paremmin ekososiaalisen transformaation mukaiseksi arvopohjaksi sopisi paikallislähtöisen tiedon kanssa yhteneväinen holistinen näkökulma, jossa painotetaan esimerkiksi ihmisen olevan osa luontoa, yhteisöllisyyttä, merkityksellisyyttä ja vaihtoehtoisia talousmalleja. Sosiaalityön koulutuksen osalta monissa aineiston artikkeleissa korostettiin sitä, että pelkkä ympäristöasioiden lisääminen kursseille tai opetussuunnitelmiin ei tule tuottamaan tarpeeksi syvää muutosta tulevien sosiaalityöntekijöiden asenteissa ja arvoissa ympäristönäkökulmien osalta, minkä takia koulutus vaatisi ekososiaalista transformaatiota. Tällöin koko opetussuunnitelmaa tulisi uudistaa niin, että ekososiaalisen transformaation mukaiset arvot heijastuisivat koulutuksen sisällössä, mutta aineiston perusteella transformatiivisen muutoksen toteuttaminen on vaikeaa ilman ylemmän tason poliittista ja taloudellista myötävaikuttamista.
-
(2020)Tutkielmassa tarkastellaan sosiaalityön koulutuksen ja ympäristöasioiden suhdetta. Lisääntyneiden globaalien ympäristöongelmien takia myös sosiaalityölle on tullut painetta huomioida ympäristökysymykset alalla. Sosiaalityön koulutuksessa asiaan ei ole juurikaan kiinnitetty tähän mennessä huomiota, vaikka koulutus on selkeä paikka vaikuttaa tulevien ammattilaisten asenne- ja arvomaailmaan esimerkiksi kestävän kehityksen edistämiseksi. Ilman koulutuksen muuttamista arvojen muuttaminen käytännön työssä on vaikeaa. Asiaa on käsitelty teoreettisesti ekososiaalisen transformaation käsitteen alla. Käsitteellä viitataan siihen, että pelkkä ympäristökysymysten lisääminen kursseille tai opetussuunnitelmaan ei riitä muuttamaan vallitsevia käytäntöjä riittävästi, vaan asenteiden ja arvojen muuttaminen vaatii syvemmälle menevää transformatiivista oppimista. Ekososiaalisuus viittaa paradigman muutokseen sen osalta, että ihminen aletaan nähdä osana luontoa ja maapallo holistisena kokonaisuutena. Tutkielma nivoutuu osaksi rakenteellisen sosiaalityön teoriaperinnettä, liittyen etenkin kriittiseen teoriaperinteeseen dekolonisaation ja paikallislähtöisen tiedon teorioiden kautta. Tutkielmassa tutkitaan ekososiaalisen sosiaalityön ja sivistyksen viitekehysten kautta, miten ympäristönäkökulmaa on käsitelty aiemmassa sosiaalityön koulutukseen liittyvässä tutkimuksessa ja miten aineistossa on käsitelty ympäristöaiheiden lisäämistä tai ekososiaalista transformaatiota sosiaalityön koulutuksessa. Tutkimuksen menetelmänä on käytetty scoping-katsausta, jonka avulla on voitu arvioida ajankohtaisesta aiheesta tehdyn tutkimuksen laajuutta, sisältöä ja mahdollisia tutkimuksellisia aukkoja. Tutkimusaineisto on haettu vuodesta 2010 eteenpäin julkaistuista tieteellisistä artikkeleista, aineistoon valikoitui lopulta 18 artikkelia. Aineisto on analysoitu aineistolähtöisen temaattisen analyysin avulla. Sosiaalityön ja ympäristöasioiden välisestä aineiston analyysista nousi kolme teemaa: eri näkökulmat ympäristöön sosiaalityössä, ympäristöoikeudenmukaisuus sekä sosiaalityön modernistinen perusta ja holismi. Sosiaalityön ja koulutuksen osalta aineistosta erottuivat institutionaaliset muutokset yliopistojen toimintaan ja pedagogiset sisällöt. Pedagogisten sisältöjen osalta puolestaan nousi esille jako integratiivisiin menetelmiin (sisällön lisääminen jo olemassa oleviin kursseihin) ja transformatiivisiin menetelmiin (koko opetussuunnitelman muuttaminen ekososiaalisen näkökulman mukaisesti). Lisäksi aineistosta kerättiin käytännön esimerkkejä eri menetelmistä opettaa ympäristönäkökulmaa sosiaalityössä. Aineiston perusteella sosiaalityön haaste ympäristöasioiden huomioimiseksi alan koulutuksessa on sosiaalityön vahva modernistinen arvopohja (esim. luonnon ja ihmisen erottaminen toisistaan, individualismi, kapitalismi, usko jatkuvan kasvun talousmalliin ja teknologisiin ratkaisuihin). Aineiston perusteella modernismia paremmin ekososiaalisen transformaation mukaiseksi arvopohjaksi sopisi paikallislähtöisen tiedon kanssa yhteneväinen holistinen näkökulma, jossa painotetaan esimerkiksi ihmisen olevan osa luontoa, yhteisöllisyyttä, merkityksellisyyttä ja vaihtoehtoisia talousmalleja. Sosiaalityön koulutuksen osalta monissa aineiston artikkeleissa korostettiin sitä, että pelkkä ympäristöasioiden lisääminen kursseille tai opetussuunnitelmiin ei tule tuottamaan tarpeeksi syvää muutosta tulevien sosiaalityöntekijöiden asenteissa ja arvoissa ympäristönäkökulmien osalta, minkä takia koulutus vaatisi ekososiaalista transformaatiota. Tällöin koko opetussuunnitelmaa tulisi uudistaa niin, että ekososiaalisen transformaation mukaiset arvot heijastuisivat koulutuksen sisällössä, mutta aineiston perusteella transformatiivisen muutoksen toteuttaminen on vaikeaa ilman ylemmän tason poliittista ja taloudellista myötävaikuttamista.
-
(2017)The aim of the study was to influence the contents of sustainable development in the National curriculum guidelines on early childhood education and care (ECEC). Both sustainable lifestyle and ecosocial approach to education are already included in the set of values of the National core curriculum for basic education (2014). For the unity of the set of values guiding our early childhood education and basic education it is necessary that both sustainable lifestyle and ecosocial approach to education are also included in the ECEC. The three guiding values of ecosocial approach to education are responsibility, moderation and human interaction. The se-condary aim of this study was to find out how can early childhood education support the ful-filment of these values. The method used was qualitative interview study which also incorporated elements of operati-onal research. The type of interview method selected was semi-structured interview. In the stu-dy I interviewed three members of the 2016 ECEC´s steering group who participated in the wri-ting process of the new ECEC. First the interviews were transcribed and then the data gathered was analyzed. Mentions and ideas related to means for the support of education of values were located from the transcribed material. These were then categorized under three pre-selected themes which included 1) responsibility, 2) moderation and 3) human interaction. The analysis revealed themes related to the education of all three values. These included the model of beha-vior provided by the adult, reflections with the children and also actions and experiences that reflect the pre-selected values. The study also revealed specific means for the education of each value separately. Based on the study it can be stated that adults possess an essential role when it comes to sup-porting a child to internalize the values of ecosocial approach to education. The members of the steering group concluded that an adult example was essential in the transmission of values. In order for the values of ecosocial approach to education to be transmitted to the children they should first be internalized by the educators themselves. From the research rose also both the adults and the children´s reflections of right and wrong and the consequences of ones actions. Value based practical activities, planning these activities together with the children and enabling them to have experiences related to the values were also all seen important.
-
(2016)The aim of this thesis was to understand the meaning of a concept Ecosocial Approach to Well-Being (EAW). It is a new holistic and multidisciplinary theory of well-being. This theory occurs in the latest Finland’s national curriculum. Besides studying the concept of ecosocial well-being the goal of this thesis is also to examine the relation between Home Economics and Ecosocial Approach Well-Being. There was drawn a comparison between the concept of EAW and theory of Human ecology which is one of the dominant theories within home economics field. The aim was not only to outline phenomenon within this concept and elements belonging to it but also to understand Home Economics as a disciplinary. A formal concept analysis was made to a concept Ecosocial Approach to Well-Being. The concept analysis helps to outline, understand and clarify the connection between concepts with similarities and to understand the lingual characteristics in concepts. In this thesis this similar concept was sustainable development. The model of concept analysis which was followed in this thesis includes examination of the concept and the chosen theoretic framework and finally connecting the results into the conversation of substance in disciplinary field. There were articles of EAW analyzed which were published in educational journals. The theoretic framework was mainly professor Turkki’s view on Human Ecology theory. According to analysis both the EAW and Human Ecology theory are based on system theoretical thinking. Both theories have a broad value basis, they are multidisciplinary and interdisciplinary. Theories were connected with the aim to integrate factors to whole and the aim to secure good life. A person with ecosocial approach to well-being aspires for moderate sustainable lifestyle and he understands the interdependence between environment and other people. Everything is interdependent from the environment in this systemic wholeness where economics, human and ecology are united together. As a theory the EAW measures well-being and changes of it (Salonen & Konkka, 2015). Both the EAW and the Human Ecology theory strive for well-being which can be seen as a tension between one’s responsibility and liberty.
-
Ekotehokas keittiövallankumous? : tutkimus keittokirjojen ekologisuudesta ja käyttäjälähtöisyydestä (2017)Objectives The purpose of the study is to find out how the 14 cookbooks selected for research help homemakers towards a more ecological and sustainable future. Research questions are divided into three themes: sustainable development, ecology and ecological choices. This study examines the pictures, recipes and texts for cookbooks as well as the functionality of their instructions. In general, very few studies have been conducted on cookbooks. Methods The study focuses on 14 Finnish cookbooks, each containing a structure of recipes according to different seasons. Cookbooks were published during years 2010-2013 and were written by food professionals, amateurs, musicians, and other people familiar with the topic. The data were analyzed by using qualitative content analysis with the help of key questions: what, why and how. Books within the same theme were compared against each other, and recipes and pictures were evaluated for how they support the homemaker. Results and Conclusions Originally, the cookbooks studied here were supposed to be ecological, however, the seasonal separation was not sufficient to describe ecological qualities, since ecology is the sum of many factors as defined by the theoretical part of the thesis. The cookbooks studied here help the homemaker to move towards a more ecological and sustainable future to varying degrees. Only two cookbooks emerged as more informative on the topic. When the homemaker is ready to make sustainable changes, he or she can get new ideas for everyday life, such as dining instructions, from the ecological cookbooks. Thus it can be said that ecological cookbooks play a role in helping the homemaker to move towards a more ecological and sustainable future.
Now showing items 1-20 of 152